WAATAN PENNUT kasvavat kodin arjessa mukana, viettäen aikaa myös lasten seurassa.

Ne tottuvat toisiin koiriin, kissoihin ja totutetaan käsittelyyn heti pikkupennusta lähtien.
Pennut ulkoilevat paljon vapaana vaihtelevassa maastossa.

Pikkupentuajasta kasvattajan luona voit lukea täältä

Luovutetaan aikaisintaan n. 8 viikon ikäisinä.
- rekisteröityinä
- mikrosirutettuina
- eläinlääkärin tarkistamina
- kolmeen kertaan madotettuina.
Pennut saavat mukaansa Pentuaapisen, ruokinta- ja hoito-ohjeet, sekä pentupaketin joka sisältää mm. penturuokaa, lelun, harjan, pannan, ehkä jotain muutakin tarpeellista arkeen. Sekä kasvattajan kiinnostuksen ja tuen koko koiran iän.

Pentujen hintaan sisältyy ALV 24%, sekä korvaus terveystarkastuksista, 100 €, jonka siis palautan, kun viralliset terveystarkastukset on suoritettu. (1,5 - 2,5 v.)

Pidän terveystarkastuksia hyvin tärkeänä myös "kotikoiralle", sillä jos jotain sairauksia löytyy niin osaa jatkossa huolehtia ja hoitaa koiraansa niin, ettei sen tarvitse kärsiä turhista kivuista. Terveyden suhteen, mitä enemmän tutkimme, sen enemmän voimme ennakoida. Kasvattieni omistajat ovat olleet ihailtavan aktiivisia terveystutkimusten suhteen, Suuri kiitos heille kaikille! Se on ollut ensiarvoisen tärkeää myös kasvattajille. Kannattaa tutkia eri sukuja KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä, Keeshond  kasvattajat. Jos koiran tiedoissa ei näy tuloksia, se EI todellakaan tarkoita sitä, että koira olisi terve. Sitä ei ole viitsitty tutkia, tai pahimmassa tapauksessa on tutkittu, mutta kun tulokset on huonot, niin niitä ei ole annettu julkaista!!! Toki koirilla on paljon muitakin perinnöllisiä sairauksia, joista kasvattajan tulisi kertoa. Täysin TERVETTÄ SUKUA EI OLE ainakaan minun tietooni tullut.

Kaikki pentueet suunnitellaan huolella ja jalostusvalinnoissani painotan erityisesti luonnetta ja terveyttä ja omalta osaltani tahdon ylläpitää keeshondien elinvoimaisuutta valinnoillani. Elinvoimaisuuden merkkeinä pidän hyvän ruokahalun omaavaa perustervettä koiraa, joka kykenee lisääntymään ja synnyttämään luonnollisesti ja omaa hyvän hoivausvietin pentujaan kohtaan, ilman ihmisen liiallista puuttumista. Pentujen hyvinvoinnin eteen panostan jo ennen niiden syntymää huolehtimalla kantavasta emosta mahdollisimman hyvin. Tarjoamalla sille tasapainoista ravintoa riittävästi, sopivalla liikunnalla ja hellimällä paljon, sekä huolehtimalla siitä, ettei emän tarvitse kärsiä turhasta stressistä.

Pentuja hoidetaan rakkaudella luovutusikään asti. Niitä käsitellään päivittäin, aktivoidaan ja sosiaalistetaan kehitysvaiheeseen sopivalla tavalla. Joidenkin kohdalla luovutusikä voi venyä pitkäksikin. Johtuen pennun valmiudesta muuttaa, tai siitä, että en löydä mieleistä kotia juuri tietylle pennulle. Meillä pennut saavat kehittyä ja kasvaa juuri sen ajan minkä ne tarvitsevat ollakseen valmiita uuteen kotiin. Haluan tarjota parhaat mahdolliset eväät pennuille elämän alkuun.

Olisiko teillä koti, jossa koiraa rakastetaan ja huolehditaan koiran hyvinvoinnista? On hienoa, jos koiralle on tarjolla aktiivista arkielämää. Innostus harrastuksiin ja aiempi koirakokemus olisivat tietysti plussaa. Koska koirien hyvinvointi on minulle todella tärkeää, tarjoan parhaani mukaan tukea ja ohjeita arjen haasteisiin, joilla toivottavasti saadaan pennustasi onnellinen, luottavainen koira. Jos jotain ongelmia tulee, selvitetään ne yhdessä.

Yhteydenpito on mielestäni hyvin tärkeää. Haluan olla aidosti jakamassa kanssanne niin surut kuin pienetkin ilon aiheet koko koiran elinajan. 

Pidetään yhteyttä. (Saa "häiritä" milloin vain, mieluiten iltaisin)

Jos suunnitelmani tai rotu yleensä kiinnostaa, niin otathan rohkeasti yhteyttä. Jaksan rupatella aiheesta, vaikka kuinka. :o)

Tarvetuloa Waatan rentoon porukkaan!

waatanmilli@gmail.com 
p. 044 3003828

Uusille pennunomistajille maksan Suomen Keeshond ry:n ensimmäisen vuoden jäsenyyden. 

Ennen koiran hankintaa on hyvä tutustua myös Kennelliiton Hankikoira sivustoon!

Jos olet päätynyt kessun hankintaan, niin tutustu myös yhdistyksen PENTUOPPAASEEN :)

Jaa tämä sivu


Pentuja suunnitteilla kesälle 2023


Emä: FI MVA WAATAN NARDUS "Anni"

s. 12.05.2020.


Lonkat B/B
Kyynärpäät 0/0
Polvet 0/0
Silmät terveet (7.4.2022)

PHPT negatiivinen