24. syys, 2013

TOKO-rotumestaruuskisat ja Hyvinkää rn 22.9.-13

Hieno viikonloppu meillä.

Meidän ihana TOKO koirakkomme Silja ja Luna olivat lauantaina Porvoossa kisaamassa tottelevaisuuskokeiden rotumestaruudesta. Kessuja oli vain kaksi mukana. Erikoisvoittajaluokassa kilpailevat Anniina ja Vuokko voittivat rotumestaruuden, Onnitttelut heille!

Silja ja Luna saivat voittajaluokan ainoan ykköstuloksen, 272 pistettä, luokkavoiton ja rotumestaruus-kisojen kakkostilan. Lämpöiset onnittelut ❤ 

 Siljan selvitys kokeen etenemisestä Lunan blogissa.

Sunnuntaina oli sitten meidän D-pentueen 1-v. synttäribileet Hyvinkäällä.

Kävimme pyörähtämässä välillä kehässäkin. Näyttelyssä oli tuomarimuutos, mutta meidän porukka tosin tuli kaikki paikalle. Tuomarina todella tiukka mutta ymmärtäväinen Riitta Lahtovaara. Kassu (W. Daucus) esiintyi tuttuun tapaansa ERI JUK2. 
Karoliina oli nähnyt vaivaa kunnostaakseen Domin (W. Doronicum) vahvaa turkkia ERI JUK3.
Sumu (W. Dablia) oli taas hyvin meno päällä ERI JUK1.

Darma (W.Darmera) esiintyy aina niin kauniisti viimeisteltynä ERI JUK2.

Kide (W.Cladina) saatiin myös kehään. Kideä taas jännitti tuomarin koskettelu, mutta ymmärtäväinen tuomari antoi sille mahdollisuuden rauhoittua ja Terhi hoiti homman hyvin EH AVK2.

Aina yhtä ihana Moona (W.Anemone) oli myös tuomarin mieleen ERI VAK1 SA VSP.

Tietysti tuomarin tiukka linja hieman harmitti, kun sertit jäi kokonaan nartuille jakamatta, vain kolme koiraa kolmestatoista sai SA:n.

 Saimme hyvin myös kasvattaja ryhmän kasaan (Darma, Sumu, Moona, Kassu), sitä tuomari piti hyvin tasaisena, rodunomaisena, terverakenteisena ryhmänä KP ROP-KASV. 

 Ennen isoon kehään menoa meillä olikin aikaa viettää synttäreitä. Skoolasimme, lauloimme ja kahvittelimme herkkujen kera 1-vuotiaiden kunniaksi. Taisimme tietämättä juhlia jo etukäteen  tulevaa kehämenestystä😀. Oli kiva saada myös Kati ja Kalle Bella-mamman kanssa synttäreille.

Kasvattaja kehässä oli aika kokematonta porukkaa, mutta kuulemma yhteispeli sujui hyvin. Olimme kyllä todella yllättyneitä miellyttävän tuomarin Elisabeth Rhodin valinnasta. Waatan kennel oli BIS-KASVATTAJA.

 Hurjan paljon kiitoksia kaikille mukanaolijoille, jotka teitte meille niin mantavan juhlan😘

 Jokaisella varmasti on muutama kuva päivästä, mutta tästä näet Outin otokset päivän kulusta.

Kiitos vielä kuvaajillekin!


 

Jaa tämä sivu