9. syys, 2014

Waatan Eekkoset 1-v. ja ryhmänäyttelyitä

Aika rientää. E-pentuset täyttävät jo täyden vuoden.

Paljon onnea ja mukavaa syksyn jatkoa, Gero, Essi, Elmo, Aida, Rodi ja Eve ❤.

Pikkuiset ähvät on jo reippaita ulkoilijoita ja ikää 4 viikkoa. Lisäsin kuvia albumiin pienistä.

 Lauantaina 6.9.2014 olimme Kihniössä ryhmänäyttelyssä. Tuomarina tiukkaa linjaa pitävä kasvattajatuomari Esa Ruotsalainen

Jenni vei Geron (W.Erigeron) kehään. Kivasti Gero esiintyi ja olikin lopulta paras uros,. Tosin sitä ei virallisesti edes valittu. Esan mielestä Gero on vielä hieman kesken.Tuloksena ERI JUK1.

Kassu (W.Daucus) oli sitten alkanut strippariksi, ja heittänyt housutkin hyvin pieniin. Karvattomana Kassu vaikuttaa aika pieneltä ja kovin suuria odotuksia ei voitu asettaa. EH NUK1.

Essi (W. Erica) olikin sitten ainut veteeraaninartun lisäksi joka sai SA:n.  ERI JUK1 SA PN1 SERT ROP. Ryhmäkehään menoa emme jääneet edes odottamaan. Meidän arvostelut oli heti aamusta ja keli oli kovin sumuista ja kalseaa aamupäivän. Pennut vetivät niin puoleensa, että pakkasimme kamat ja lähdimme Jannen ja Jennin kanssa ajelemaan ja niitä ihailemaan. Jennillä oli kamera mukana. Kuvia löytyy, kun selailee Kassun kotisivuilta.

Myös Niila (W. Bartsia) oli näyttelykehässä. Äänekosken ryhmänäyttelyssä 6.9. tuomarina Juha Putkonen. Ja tiukkaa linjaa hänkin piti. Niilan esiintyminen on aina varmampaa ja rauhallisempaa, mikä näkyi myös arvostelussa. ERI AVK2.

Silja ja Luna osallistuivat yllättäen tarjottuun TOKOn EVL- kokeeseen. Tämä koirakko on niin taitava, ettei siinä turhia harjotteluja tarvita. Kokemuksen puutteesta huolimatta suoritus oli aika huikea ja he jäivät ykköstuloksesta lopulta vain 36 pistettä. Rivissä oli peräti neljä kymppiä! Onnittelut 🙂

Jaa tämä sivu