13. kesä, 2014

Keuruu RN 1.6.2014

Lähinäyttely Keuruulla, joten ei haitannut ollenkaan, että kessut arvosteltiin heti ensimmäisenä kehässä. Nurmikenttä tuntui nyt ihan mukavalta. Gero (W.Erigeron) on hieman skarpannut esiintymistä ja liikkuikin jo ihan riittävästi. Tuomari Anneli Sutela kehui kovasti Geron PEK2 KP.

Velipoika Rodi (W.Erodium) esiintyy kauniisti PEK3 KP.

Essi (W.Erica) oli ainut narttupentu ja valittiin lopulta kauneimmaksi pennuksi. PEK1 KP ROP-pentu.

Sumu (W.Dablia) esiintyi taas hienosti. ERI AVK1 SA PN3 VASERT.

Pienen tauon jälkeen siirrymme toiseen kehään Meilen (Rebelia Nutrena) kanssa. Meilelle oli tullut tuomarimuutos, minkä tähden sillä ei ollut edes kilpakumppania. Tuomari Pirjo Aaltonen ei ollut kyllä mitenkään lepsulla päällä. Seurasin muutaman edellisen koiran arvosteluja, ja kaikki ne saivat eh:n. Meilen meno oli oikein mukavaa. Koira kehuttiin taas muuten, mutta tarvitsee massaa. ERI JUK1.

 Oli oikein sopiva keli näyttelylle. Oli myös ilo todeta Geron kehittyminen, sekä seurata Lotan osaavaa toimintaa Rodin kanssa. Kiitos kehän laidalla olleelle kessuporukalle seurasta.

Kuva: Outi Arola

Jaa tämä sivu