31. touko, 2014

24.05.2014 Kemiönsaari rn ja 25.5.Tuuri

Sisarukset  Kassu (W.Daucus) ja Darma (W.Darmera) osallistuivat Kemiönsaaren ryhmänäyttelyyn lauantaina 24.5. Tuomarina toimi Riitta Lahtovaara.  Kassu oli esiintynyt helteestä huolimatta hyvin mallikkaasti, silti ei sa:ta tuomarilta herunut. ERI NUK1. Yhtä tylyn tuomion sai Kassun kaunis siskokin, Darmalle myös ERI AVK1.

 Onneksi koiria ja tyttöjä ei tulokset masenna, vaan iloitaan yhteisestä ajasta. Ja erinomaiset tulokset nämä sisarukset saivatkin.

 Sunnuntaina oli sitten minunkin vuoro pakata koirat autoon ja lähteä näyttelyyn Tuuriin.  Onneksi aurinko ei paistanut, kun saavuin näyttelypaikalle. Roudasin ensin tavarat ja pystytin teltan, jonka jälkeen vasta hain koirat autosta.

 Meilen (Rebelia Nutrena) esiintyminen oli ensimmäisenä. Tuomari Rainer Vuorinen piti Meileä erittäin kauniina, hyvin kulmautuneena ja liikkuvana koirana. Ainut, mitä Meile tarvitsee, oli  aikaa, eli siis massaa lisää. Meile oli hienosti junioriluokan kolmesta nartusta ykkönen. ERI JUK1. Tuomari totesi vain, että serttiä ei nyt jaeta, sillä runko on vielä kovin litteä.

 Kessuja oli arvostelemassa kasvattajatuomari Susanne Wendell. Essillä (W.Erica) oli kilpakumppanina päivälleen saman ikäinen pentu. Essi on hyvin kehittynyt ja esiintyy tyylikkäästi. PEK1 KP ROP-pentu.

 Sumu (W.Dablia) liikkui hyvin ja Susanne piti sen erinomaisesta tyypistä. ERI NUK1 SA PN3 VASERT.

 Oli taas kiva nähdä mukavia ihmisiä kehän laidalla ja rupatella. Unohdin sitten hakea Essin palkinnotkin! No, onneksi ne ei olleet Essin ensimmäiset ja onhan heillä kotona aikalailla niitä palkintoja jo Cara-äipän ansaitsemina.

 Kuvassa Sumu

 Kassun näyttelyistä voi taas lukea täältä.

Jaa tämä sivu