19. tammi, 2014

Winter Dog Show, Turku 18.01.2014

Näyttelyvuosi alkoi taas perinteisesti Turun KV-näyttelyllä.

Kessuilla tuomarina Jussi Liimatainen.

Kassu (W.Daucus) aloitti hienosti vuoden ERI NUK1 SA PU4 VARA-CACIB.

Darma (W.Darmera) näytti hieman heikossa karvassa liian pitkältä, mutta muuten hienosti ERI JUK2.

Sumun (W.Dablia) meno oli myös rentoa ja helppoa. ERI NUK2

Vanha rouva Lila (W.Angelica) oli matkassa mukana ihan noin varulta. Lila on päässyt yllättäen vähän lihomaan, mikä näkyy myös tuomarin mielestä liikkeissä. Vaan ei huonosti mennyt silläkään ERI VAK2 SA (PN5).

Oli kyllä hyvä, että ilmoitin myös Lilan mukaan, sillä Domi oli myös ilmoitettu, mutta sai edellispäivänä kovan yskän, ja syynä siihen oli henkitorven tulehdus. Joten heiltä jäi ikävästi kotinäyttely käymättä. Kaikki osallistuneet Waattalaiset pärjäsivät niin kivasti, että saimme myös kasvattajaluokan porukan kasaan. Darma, Sumu, Lila ja Kassu KAK2 KP. Tuomari kehui erityisesti koiriemme kauniit silmät, hyvät perusrakenteet ja terveet liikkeet.

Sitten sai kasvattaja liikettä kinttuihin ja juoksin aivan rakennuksen toiseen päähän hallin perälle. Siellä Meile (Rebelia Nutrena) aloitti viralliset näyttelynsä ollen Ahtin kanssa jo arvostelussa. SA ruusuke näytti heillä olevan, joten minäkin pääsin vielä kehään. Meile teki aina samassa kohdassa kehää topin, eikä suostunut juoksemaan. Myös Ahtin kanssa kävi samoin. Tuomari Anna Dominiak on rodun kotimaasta Puolasta.  Hän tuli vielä kehumaan, kuinka paljon pitää Meilestä, mutta kehäkokemusta pitää saada. ERI JUK1 SA PN2 VASERT.

Kiitos taas seurasta Jenni ja Janne, Pirkko ja Matilda, Outi, Riitta ja Kari sekä Antti ja Karoliina. Kyllä olen niin iloinen teistä aktiivisten Deekkosten aktiiviset omistajat. Kiitos taas kerran.

Kuva Outilta: Kasvattajaryhmää (-Kassu ja Jenni puuttuu)😲
  
 

Jaa tämä sivu